Kun Minttu saapui perheeseemme vuonna 1992, oli se ensimmäinen koirani ja näin ollen olin ruokinnan(kin) suhteen varsin epätietoinen. Kasvattajalta saimme tietysti perusohjeet mukaan ja niillä menimmekin eteenpäin. Kovin kattavaa muistikuvaa Mintun pentuajan ruokinnasta minulla ei ole, mutta ilmeisesti se varsin hyvin onnistui, jos yleiseen terveyteen katsotaan. Toki Minttu osasi itse huolehtia lisäravinteista, joita sai mm. sohvasta, kaapin nurkasta, kengistä ja kirjoista...
Pitkään koiramme olivatkin sekaruokinnalla, eli saivat aamulla kuivamuonaa ja illalla sitten puuroa+lihaa/kalaa. Ja hyvin tämäkin ruokinta tuntui sopiva, putkuttelihan Minttu yli 14-vuotiaaksi näillä eväillä.
Mutta pitkään oli jo mielessäni takonut ajatus luonnonmukaisemmasta ruokinnasta, raakaruokinnasta. Ajatus luopua papanoista hirvitti: miten uskallan luopua tutusta ja turvallisesta, osaanko laskea ja varmistaa, että koirani saavat kaiken tarpeellisen? Nettiin on kulutettu kymmeniä ja kymmeniä tunteja, tutkiskellen ja koettaen vielä ymmärtääkin lukemaansa.
Mikä Barf?Barf on lisännyt hurjasti suosiotaan tietoisuuden kasvaessa. Oma syy vaihtaa barffille on ihan puhtaasti ajatus koirien terveellisestä ja hieman luonnonmukaisemmasta ruokinnasta.
Barf on siis raakaruokintaa, eli koiran ruokavalio koostuu RAAOISTA luista, lihoista, kaloista, sisäelimistä ja kasviksista. Tarjottavat luut ovat lihaisia, luu-lihasuhde tulisi olla noin 50-50, hyvä esimerkki ovat broilerin siivet. Kasvikset tarjotaan mössönä, jolloin solurakenteet ovat murskattuja ja koira pystyy hyödyntämäänkin niistä paremmin. Kasvissoseet pohjautuvat "vihreisiin lehtiin", esimerkiksi jäävuorisalaattiin. Tämän lisäksi mösöön voi laittaa mitä kasviksia vain, sipulia ja viinirypäleitä lukuun ottamatta (viinirypäleitäkin jotkut syöttävät vaivoitta). Lisukkeet tulisivat olla useammasta eri eläimestä (nautaa, sikaa, poroa, lammasta, kanaa...).
Pitkäänhän emme ole vielä barffailleet, että kaikkia näkyviä vaikutuksia ei ole vielä havaittavissa, mutta ensivaikutelma ruokavaliosta on hyvä. Meillä on se onni, että koiramme eivät ole osoittaneet allergioita mihinkään suuntaan (mietinnässä kyllä, josko Anun patit johtuisivat allergisesta reaktiosta) ja voimme niille antaa lihaa, mitä eteen sattuu. Turkit kiiltävät ja koirien fyysinen olemus kukoistaa, saa nähdä mitä tuleman pitää.
Barffauksen aloitusKoiramme siirtyivät raakaruokintaan kesällä 2007. Muutos tehtiin kertarysäyksellä, sillä koirat olivat syöneet raakalihaa jo aiemmin. Ensimmäisiksi lihaisiksi luiksi ostimme kanansiipiä, jotka ovat sulavuudeltaan hyviä. Ensimmäistä kertaa ikinä näin Martin nyrpistelevän nenäänsä ruoalle! Mutta näin kävi kanansiiven kanssa: Martti ja Anu saivat ensimmäisenä iltana maisteltavakseen yhdet siivet kumpainenkin. Anulla ei sen tuhoamiseen tietenkään kauaa uponnut... mutta Martti nuoleskeli ja pyöritteli, vähän taas nuoleskeli ja kurkkasi allekin, josko sieltä löytyisi parempaa evästä. Puolet siivestä Martti sai nieleskeltyä alas, kunnes siipi sai jäädä. Anu tietysti korjasi siiven parempiin suihin. Seuraavana iltana siipiä olikin jo kaksi ja Marttikin koki heräämisen ja oppi syömään niitä. Nyt siipiä tarjoillessa, poika hyppii kahdella jalalla, niin herkkua ne nyt ovat... Eri luita koiramme saavat sen mukaan, mitä onnistumme hankkimaan, tällä hetkellä lähinnä kanaa, kalkkunaa ja sikaa.
Kasvismössön pohjana käytämme yleensä jäävuorisalaattia. Tämän lisäksi useimmiten mukaan on mennyt kesäkurpitsaa, omenaa, kukkakaalia, paprikaa, selleriä ja valkosipulia. Anulla ja Martilla alkoivat kuitenkin korvat kerätä moskaa ja arvelin tämän johtuvan reilusta omenan määrästä. Nyt jonkin aikaa mössöt ovatkin olleet vain vihreistä kasviksista muussattuja, ei hedelmiä lainkaan. Tähän väliin on sanottava, että itse en syö valkosipulia juuri ollenkaan ja täytyy myöntää, että sen haju, koirankin syömänä, on kamala. Varsinkin, kun Martin tapana on ruokailun jälkeen tulla puhaltelemaan höyryjä nenän eteen. Phyi. Mutta koirille maistuu ja se kai tässä on tärkeintä...
Koiriemme ruoasta koostuu 50-60 % lihaisista luista, 20-25 % kasvismössöstä ja 20-25 % mahasta, kalasta, sisäelimistä ja lihasta. Lisäksi noin kerran viikossa ruoan mukaan menee kananmunia.
Lisäravinteiden käyttöä olen miettinyt. Kuinka luonnonmukaista tämä(kään) ruokinta todellisuudessa on, jos tarjotaan lisäravinteita sen kymmenestä purkista? Eikös ruokavalinnoilla tulisi pyrkiä siihen monipuolisuuteen, joka tarjoaa kaiken tarpeellisen? Olipa se niin tai näin, tällä hetkellä koiramme saavat merilevää, kun mukaan muistan sitä heittää. Lisäksi kaikille menee öljyjä vaihdellen. Tarkkaillaan tilannetta, ja seurataan, ilmeneekö oireita puutoksista tms.
Mites meillä sitten syödään?Koiramme saavat kaksi ruokaa päivässä, pentukoira syö tietenkin useammin. Aamuisin syödään kasvismössö lisukkeineen ja iltapuolella lihaisat luut.
Barffausta aloittaessa yksi vaikeuksista on ruoan määrän mitoittaminen. Yleinen ohje on 2-3 % koiran painosta, mutta tämäkin on hyvin koirakohtaista. Isot koirat syövät suhteessa vähemmän, pienemmät enemmän ja pentukoirat taas vetelevät jopa 10 % luovutuspainostaan.
Martti syö tällä hetkellä reilun kilon ruokaa päivässä, joista reilu 600 g on lihaisia luita ja lopuista puolet kasvismössöä ja puolet lihaa/kalaa/sisäelimiä.
Veikko puolestaan saa reilun 600g, joista noin 350g on lihaisia luita ja lopuista puolet ja puolet mössöjä ja lisukkeita.
Ruoat ostetaan pääasiassa Vauhti-Raksulta sekä Jahti-autolta.. Lisäksi tuttavien kautta olemme onnistuneet saamaan poroa ja nautaa. Hieman enemmän vaivaahan tämä ruokintamuoto aiheuttaa. Suuritöisintä lienee kasvismössöjen valmistus, joihin menee helposti 2-3 tuntia kerrallaan. Tosin tuossa ajassa valmistamme vähintään kolmen viikon mössöt. Eipä siinä sitten muuta kuin muistaa ottaa ruoat pakkasesta ajoissa sulamaan ja heittää kuppiin :)
Lisäilen tarkemmat koosteet koirakohtaisista pöperöistä piakkoin, sillä ainakin minä aloittelevana raakaruokkijana etsin esimerkkejä "ruokalistoista".
Päivitetty: 9.9.2008
Alla muutama erittäin hyvä sivusto raakaruokintaan liityen:
» www.koirakopla.com - ruokinta-artikkeleita
» www.zayoras.com - ruokinta
» BarfSuomi foorumi - barffaajien keskustelufoorumi