:: Mikä mikä pelastuskoira? ::
Ensimmäisenä sanasta pelastuskoira tulee yleensä mieleen ne Alpeilla rommitynnyreitä kaulassaan kantaneet bernhardilaiset. Niiden koirien rooli onkin ollut tärkeää pelastuskoiratoiminnan kehityksessä, mutta nykypäivän suomalaisen pelastuskoiran kaulassa ei valitettavasti enää tynnyreitä roiku.
Sisäasiainministeriön pelastusosasto määrää suomalaisista pelastuskoirista seuraavaa:
Viranomaisten avuksi pelastustehtäviin varattavilla koirilla tulee olla suoritettuna Suomen Palveluskoiraliiton pelastus-koirien koeohjeiden mukaisesti kaksi seuraavista kokeista: pelastuskoirien jälkikoe (PEJÄ), hakukoe (PEHA), rauniokoe A (PERA A) taikka oheisessa kaaviossa (liite 1) esitetyt niitä vastaavat suoritukset.
Tämä tarkoittaa sitä, että pelastuskoiriksi ei synnytä, vaan pelastuskoiraksi tuleminen vaatii kovaa työtä niin ohjaajalta kuin koiraltakin. Pelastuskoira toimii vakavassa roolissa, viranomais-ten apuna, tehtävissä, joissa usein kyse on ihmishengistä. Tähän rooliin sitoutuminen vaatii muutakin, kuin kuvitelmia maineesta ja kunniasta. Tositilanteet, ne oikeat etsintätilanteet, tapahtuvat usein pimeässä metsässä, kaatosateessa, kylmän tuulen viedes-sä viimeisenkin kuvitelman hohdokkuudesta.
Pelastuskoiraa voisi kutsua myös monitaituriksi. Sen tulee osata jälki- ja ilmavainutyöskentely vaihtelevissa olosuhteissa. Eli pelastuskoira työskentelee nenällään. Mikään tekninen laite ei - ainakaan vielä- vedä vertoja koiran ylivertaiselle hajuaistille. Pelastuskoira voi jäljestää ihmisen kulkemaa jälkeä vielä seuraavana päivänä, suotuisissa olosuhteissa pidemmänkin ajan päästä. Hyvien ilmavirauksien ansiosta, pelastuskoira voi saada kadonneesta hajun jo usean kilometrin päästä (esimerkiksi jäällä). Rauniotyöskentelyssä, pelastuskoira voi haistaa kadonneen usean metrin syvyydestä.
Varsinaisen etsimistyön ohella, pelastuskoirilta testataan myös tottelevaisuutta ja ketteryyttä.
Pelastuskoiran työtä on siis kadonneiden ihmisten etsiminen. Tämä tarkoittaa niin maastoon eksyneitä kuin onnettomuuksissa kadonneita ihmisiä. Ehkä koskettavin esimerkki pelastuskoirien käytöstä onnettomuustilanteissa, on 11.9.2001 World Trade Centerissä ja Pentagonissa työskennelleet yli 250 pelastuskoiraa. Suomesta ei koiria silloin siellä ollut, mutta esimerkiksi Armenian maanjäristyksessä vuonna 1988, toimi myös suomalaisia pelastuskoirakoita etsimässä kadonneita raunioista ja tuomassa toivoa paikallisille.
VAPAAEHTOINEN PELATUSPALVELUToukokuussa vuonna 1963 aiheutti pienen muoniolaistytön katoaminen laajat etsinnät pohjoisen tunturimaastoon. Tyttö oli kadonnut aamupäivällä, lähes tarkka katoamisaika tiedettiin, mutta kun katoaminen huomattiin ja etsinnät perhe- ja kyläläisvoimin aloitettiin, ei tytöstä näkynyt enää jälkeäkään. Vain pienenpienet jalanjäljet johtivat pihasta metsään, mutta tämän jälkeen viimeisetkin jäljet katosivat. Jo samana iltana, perjantai-iltana, nimismies aloitti virallisen etsinnän. Suuretsintä alkoi sunnuntaiaamuna. Sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä etsijöitä maastossa oli noin 400. Mutta tyttö pysyi kateissa. Etsintää jatkettiin kymmenen päivän ajan. Tämä oli aika, minkä lääkäreiden mukaan eksyneellä oli mahdollisuus pysyä hengissä, mikäli hän sai vettä juodakseen. Kolmentoista päivän kuluttua tuli tieto löytyneestä pienestä sinisestä villatakista. Löydön perusteella etsinnät keskitettiin lähialueella ja samana iltana tuli tieto kadonneen löytymisestä. Pienen tytön ruumis oli Ounasjoen matalassa rantavedessä vatsallaan.
Tämä koskettava pienen tytön kohtalo toimi Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun eli Vapepan alkuunpanijana. Aikaisemminkin oli jo tiedossa, että viranomaisten voimavarat eivät yksinään riittäneet. Avuksi pelastustoimintaan tarvittiin koulutettuja ja osaavia vapaaehtoisia. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu perustettin vuonna 1964.
Suomen Punainen Risti koordinoi Vapaaehtoista pelastuspalvelua yleisen pelastuspalvelun osalta. Suurin osa Vapepan toiminnasta on kadonneiden etsimistä, mutta yhä enemmän viranomaisia avustetaan myös esimerkiksi ensihuollossa.
Vapepaan kuuluu laaja vapaaehtoisten auttajien verkosto kautta maan, yhteensä noin 30 000 vapaaehtoista. Vapepa ei kuitenkaan käsitä henkilöjäseniä, vaan verkostoon kuulutaan jonkin järjestön kautta. Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun kuuluvat järjestöt löytyvät liitteestä.
Pelastuskoirat kuuluvat Vapepaan seurojensa kautta. Seuran tai yhdistyksen tulee kuulua Suomen Palveluskoiraliittoon tai Suomen Pelastuskoiraliitton.
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaa, kuten koulutuksia ja harjoituksia, rahoitetaan Raha-automaattiyhdistyksen ja Suomen Punaisen Ristin varoin.
PELASTUSKOIRATOIMINNAN KEHITYSPalvelus- ja pelastuskoiratoiminta ovat kulkeneet käsikädessä jo kauan ennen varsinaisten virallisten suhteiden luomista. Palveluskoiraharrastajat toimivat usein etsinnöissä viranomaisten apuna jo ennen varsinaista pelastuskoiratoimintaa. Nykyäänkin molemmat toiminnat toimivat yhteistyössä, sillä molemmat harrastukset tukevat toisiaan.
Palveluskoiraharrastuksella tarkoitetaan jälki-, haku-, etsintä-, viesti-, suojelu- tai vetohiihtokoiraharrastusta. Jälki- ja haku toimivat pääosin samoin kuin pelastuskoiraharrastuksessa, erona on se, että palveluskoiraa harjoitetaan lähinnä kilpailuihin ja pelastuskoiraa tosielämän etsintöjä varten. Mutta hyvin moni pelastuskoiraharrastaja harjoittelee ja kilpailee myös palveluskoirapuolella.
Palveluskoiratoiminta, ja tätä kautta myös pelastuskoiratoiminta, johtavat juurensa tosielämän tarpeisiin. Jo aiemmin mainitut St. Bernhardinkoirat toimivat Alpeilla kouluttajina toimineiden munkkien apuna etsimässä lumeen hautautuneita henkilöitä. Nimekkäimpiä tuon ajan koirista on Barry I, jonka kerrotaan pelastaneen yli 40 ihmistä elämänsä aikana.
Vähän ennen ensimmäistä maailmansotaa saksalainen sotilas Konrad Most alkoi kouluttamaan etsintätaitoja poliisi- ja lääkintäkoirille. Nämä koulutetut koirat olivatkin saksalaisilla käytössä ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin koirat etsivät taisteluissa haavoittuneita. Myös viestikoirien kehitys juontaa samalle ajalle. 1930 saksalaiset perustivat Frankfurtin lähistölle sotakoirakoulun, jossa koulutettiin 10 vuoden aikana 200 000 viestintä-, partiointi- ja vartiointitehtäviin!
Suomeen ensimmäiset poliisikoirat hankittiin vuonna 1909 Saksasta. Tästä voidaan laskea palveluskoiratoiminnan alkaneen Suomessa. Vuonna 1935 perustettiin Suomen Palveluskoiralitto suojeluskuntajärjestön, poliisi-, puolustus- ja rajavartiolaitosten sekä eri palveluskoirayhdistysten alkuunpanemana.
Suomen sotatoimiin koirat osallistuivat ensimmäisen kerran vuonna 1918, jolloin niitä käytettiin partiointi- ja jäljestystehtäviin. Talvisodassa koirien vahvuus oli 70 yksilöä, joukossa myös viisi lääkintäkoiraa. Lääkintäkoiran tehtävänä oli etsiä haavoittunut tai tajuton ihminen ja johdattaa ohjaajansa etsittävän luo. Jatkosodassa koirien rooli oli talvisotaa merkittävämpi. Koirat toimivat partiokoirana tunnustelijana, kuulovartiossa ja jäljestäjänä. Lisäksi koirien käyttö vartiointitehtävissä oli merkittävää. Samoja koulutusmetodeja kuin sota- ja poliisikoirille, aloitettiin kouluttamaan myös siviilikoirille.
Varsinainen pelastuskoiratoiminnan alku ajoittautuu 1960-luvun alkuun. Tuolloin Suomen Latu ry ryhtyi organisoimaan vapaaehtoisuuden pohjalle perustuvaa erityistä pelastuspalvelutoimintaa kautta maan. Väliaikaiseen toimikuntaan ja sen myötä perustettuun Oulun Pelastuspalvelu -nimiseen yhteisöön kuului myös palveluskoiraharrastajia. Samoihin aikoihin Vapaaehtoisen pelastuspalvelutoiminnan alkamisen kanssa, järjestettiin ensimmäiset etsintäkurssit. Kurssi pidettiin 13.-18.7.1964, järjestäjänä poliiskoiralaitos, Suomen Punainen Risti sekä Palveluskoiraliitto. Kurssin johtajana toimi Sakari Lassila Poliisikoiralaitokselta. Seuraavana vuonna järjestettiin ensimmäinen pelastuspalveluun liittyvä palveluskoirakurssi.
Keväällä 1969 Suomen Palveluskoiraliiton julkaisema Palveluskoirat -lehti kertoi, että pelastuskoirien koulutus oli aloitettu Suomessa. Sopivan harjoitusalueen rakentaminen määrärahojen puutteessa oli estänyt toiminnan käynnistymisen jo aikaisemmin. Mutta taloudellisista vaikeuksista huolimatta, Helsingin Väestönsuojelutoimisto oli saanut rakennutettua sopivan harjoitusalueen Herttoniemeen. Samana vuonna, 1969, julkaisiin "Ohje pelastuskoirien kouluttamista ja koetta varten".
Syyskuussa 1969 järjestettiin ensimmäinen koetilaisuus koulutetuille pelastuskoirille. Koe järjestettiin Lohjalla vaikeissa olosuhteissa;oli pimeää, tuuli navakasti ja satoi kylmästi. Alueelta oli häiriöistä välittämättä löydettävä kaksi etsittävää henkilöä 20 minuutissa. Kokeeseen osallistui kymmenen koirakkoa, joista yhdeksän suoritti sen hyväksytysti.
Suomen ensimmäinen pelastuskoiraryhmä oli mukana väestönsuojeluharjoituksissa vuonna 1971. Seuraavana vuonna saatiin viralliset pelastuskoirien koulutus- ja tutkinto-ohjeet. Tämän jälkeen toiminta lamaantui syystä tai toisesta muutamaksi vuodeksi, kunnes 1980-luvulla toimintaa lähdettiin lämmittämään uudelleen. Paavo Rapila nimettiin työryhmän puheenjohtajaksi ja Asko Viljanen toiminnanohjaajaksi. Uusia pelastuskoiraratoja hyväksyttiin, samoin uusittiin pelastuskoirien koulutus- ja tutkinto-ohje. 1989 tuli palveluskoiraliitto virallisesti mukaan väestönsuojeluun, ja hyvin koulutettuja pelastuskoiria oli mahdollisuus käyttää myös normaaliolojen pelastuspalvelutehtävissä viranomaisten apuna.
Kansainvälistä yhteistyötä lähdettiin kehittämään 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 perustettiin pelastuskoirien kansainvälinen kattojärjestö IRO. Se tekee yhteistyötä YK:n katastrofiapuyksikön UNDRO:n ja Punaisen Ristin kanssa, kattaen kaikki maanosat. Suomen edustajista Sirpa Pellikkaa pyydettiin järjestön sihteeriksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta.
Joensuun seudun Palveluskoirayhdistyksen aloitteesta järjestettiin ensimmäiset pelastuskoirien joukkuemestaruuskokeet, Pelastuskoirien Joukkue SM-katselmukset, vuonna 1994. Tällöin katselmukseen osallistui 11 joukkuetta. Joukkue käsittää ryhmänjohtajan sekä kolme koirakkoa. Joukkuekatselmuksista on muodostunut perinne pelastuskoirapiireissä, ja ne onkin järjestetty vuosittain, lukuunottamatta vuotta 1995.
POHJOIS-KARJALAN PANOS TOIMINNAN KEHITYKSESSÄPohjois-Karjalassa pelastuskoiratoiminta on lähtenyt voimak-kaasti kasvuun vuodesta 1994 lähtien. Toiminta on keskittynyt Joensuun ympäristöön, mutta toimintaa kehitetään jatkuvasti myös ympäri maakuntaa, esimerkiksi Lieksassa ja Kiteellä. Pohjois-Karjalan pelastuskoiraihmiset ovat olleet myös aktiivisesti kehittämässä pelastuskoiratoimintaa koko Suomen alueella. Maakunnan osalta viranomaisyhteistyö sujuu hyvin, ja pelastuskoiria käytetäänkin poliisien toimesta yhä enemmän. Joensuussa on järjestetty myös ystävyyskolmiottelu rajan-, poliisien- pelastuskoirakoiden välillä. Tämä on erikoislaatuinen tapahtuma koko valtakunnassa.
Vuonna 1998 Joensuussa järjestettiin Pelastuskoirien MM-kisat, lisäksi Pelastuskoirien Joukkue SM-katselmukset on järjestetty kaksi kertaa, ensimmäiset Katselmukset vuonna 1994 ja myöhemmin toisen kerran vuonna 2001.
Pohjois-Karjalan alue on erittäin viriili pelastuskoiraharrastajan silmin katsottuna. Alueelta löytyy valtakunnallisesti arvostettuja kouluttajia ja pelastuskoiraharrastus on vakaalla pohjalla. Maakunnasta on ollu edustaja kaksi kertaa Pelastuskoirien MM-kisoissa. Molemmilla kerroilla Jouni Lihavainen pääsi viiden parhaan joukkoon ohjaamillaan koirillaan. Lisäksi yksilötason SM-kisoissa, raunion SM-kilpailuissa, on ollut useita edustajia.
Pelatuskoirien oikean työn, etsintöjen määrä on ollut kasvussa. Pelastuskoirat ovat osoittaneet luotettavuutensa viranomaisten silmissä, ja tätä kautta, kynnys niiden käyttämiselle on madaltunut. Vieläkään ei ole pystytty täysin korvaamaan luonnonluomaa pelastuskoiran nenää!
LÄHTEET
• Historiikki Suomen Palveluskoiraliiton toiminnasta. Toimittanut Eila Vuorenranta
• Vapaaehtoisen pelastuspalvelun sivusto www.vapepa.fi
• Tykistöprikaatin Sotakoiraosaston sivusto www.mil.fi/maavoimat/joukot/skos
• Suomen Palveuskoiraliiton sivusto www.palveluskoiraliitto.fi